Uudet okahiiret ovat saaneet jo uudet nimetkin, esittelyt löytyvät oikealta sivulaatikosta Okahiireni-linkin takaa. Poikasten isästä tuli Isukki, sen tunnistaa hännän juuressa olevasta vanhasta puremajäljestä. Kuvassa kurkkiva valkotäpläotsainen poikanen sai nimekseen Tähtipää ja se toinen on nykyään Ruuneperi.

Luonteiltaan kaikki ovat osoittautuneet mainioiksi, sellaisiksi kuin okahiirten mielestäni tuleekin olla; uteliaita, touhukkaita, kesyyntyviä eikä liian säikkyjä.

 

 

Kädelletuloa ja sillä oloa opetellaan ruokailun kautta. Kahdesti päivässä on ruokatarjoilu ja parit ensimmäiset suupalat täytyy aina tulla hakemaan kädeltä. Tässä Isukki hakemassa koiranmuroa, Tähtipää tai Ruuneperi tulossa omalle vuorolleen. Isukki ja Ruuneperi lähtevät samantien piiloon syömään, Tähtipää taas jää viereen nakertamaan.

 

 

 

 

 
 

Vapaus kiinnostaa, Tähtipää jo vakioksi muodostuneella dunasta katollehyppypaikalla. Ensin laitoin tikapuut hollille ja okat kiipesivät niitä pitkin "vapauteen" tepsuttelemaan dunan katolle. Otettuani tikapuut pois, ajatuksena että vapaus riittää, ne hyppäsivätkin tuosta kohden jatkamaan kattofantasiointiaan. Tähtipää alkoi myös käyttämään dunassa vielä ruokatarjoilupaikkana olevaa kättäni kiipeilypaikkana, kipitti sitä pitkin vapauteen ja hyppäsi sen kautta takaisin dunaan. Se ei tosiaankaan arastele, todella mukavan luottavainen ja innostui aivan valtavasti vapaudesta.

 

 

 

 

 

 

 

Isukille ja Ruuneperille oli takaisin dunaan meno liian hankalaa ilman tikapuita, joten laitoin ne sitten takaisin.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Isukki tai Ruuneperi uteloimassa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tiikeri on aiempien okahiirten suolistama, olivat napanneet sen kirjahyllyltä. Annoin sen näille leluksi hetkiseksi. Reuna, jolta okahiirut käyvät moneen kertaan kurkkimassa, oli tikapuiden alkuperäinen paikka ja ne haluaisivat mennä sieltä takaisin dunaan. Sujuvasti kyllä hyppivät dunasta pois, mutta takaisinmeno vähän tökkii.