Muutama vuosi sitten kävin joulunajan ruokkimassa silloisen asuntoni naapurin pitkäkarvaista syyrialaista hamsteria. Ihastuin. Se oli kovin kaunis ja suloinen. Rottien jälkeen olen miettinyt jotain toista pientä "sylilemmikkiä", joka kuitenkin olisi rottia helppohoitosempi, ja mieleeni tulee aina tuo naapurin hamsteri. Okahiirten kasvattamisenkin ollessa niin vaikeaa, olin jo vähän harkinnut, etten otakaan enää lisää okahiiriä, vaan tyttöjen jälkeen pitäisin okista taukoa. Taukoa siksi, että olisi tilaa ja aikaa muutattaa meille haaveitteni "pehkosyrkki".

Viime viikonloppuna kuitenkin selailin pitkästä aikaa hiirifoorumia ja satuin huomaamaan kohtuuetäisyydellä majailevan okahiirikolmikon etsivän uutta kotia. Pitihän sitä kysäistä, että vieläkö ovat kotia vailla ja kun näin oli, niin päätin ne itselleni ottaa. Pienenä taka-ajatuksena olisi kokeilla vielä kerran uudestaan kasvattamista, jos pari naarasta löytäisi jostain, nykyiset ovat jo liian vanhoja saamaan ensimmäiset poikaset.

Omistaja vähän varoitteli, että okat ovat olleet hänellä ihan katselulemmikkeinä eikä käsiteltävyys siitä johtuen varmasti ole kovin hyvä, vaikka aika kesyjä hänelle kesällä tullessaan olivat olleetkin. Pieni villeys ei itseäni okissa kuitenkaan haittaa, kaikki aiemmat okahiireni ovat kesyyntyneet erittäin hyvin näitä kolme nykyistä tyttöö lukuunottamatta. Hyvin samannäköisiä pojat myös kuulemma ovat ja vaikka niille onkin annettu nimet Ökä, Mökä ja Moka, ei ole tietoa kuka kukin on. Isukin juuri ja juuri tunnistaa hitusen suuremmasta koosta ja vanhasta puremajäljestä hännässä.

Tänään tuli sitten tehtyä tuo kolmen tunnin reissu Karstulaan ja tässä kotiintuomiset.

Kuljetusboksi oli pakattuna sanomalehdillä eristettyyn kassiin, etteivät okat palellu matkanaikana, vaikka autossa jo lämmintä olikin niiden sinne saapuessa eikä matka autollekaan ollut 20 metriä pidempi. Okahiiret ovat herkkiä vilustumaan, joten en halunnut riskiä siitä kuitenkaan ottaa.

Koirat saivat pienesti haistella boksia päästäkseen selville uusista asukeista. Allulle (edessä) nämä kyllä ovat jo ihan tuttu juttu, mutta Lumes kohtasi okahiiriä ensimmäistä kertaa. Kuljetusboksissa pehmikkeenä/lämmikkeenä on pari pehmeää kankaanpalaa ja paljon silputtua, kerrokset eriteltyä wc-paperia. Pidempää matkaa tai boksissa esim. näyttelyiden ajan oleskelua varten siellä pitäisi olla myös ruokaa, jyväsekoitusta/pellettiä ja kosteaa, mutta ei sotkevaa tuoreruokaa.

Pojille on varastossa odottamassa yli 100 litrainen terraario, mutta aluksi saavat tyytyä tähän 67 litraiseen dunaan, josta niiden kanssa on helpompi seurustella ja näin edesauttaa kesyyntymistä. Hurja tavoitteeni on saada niistä helmikuuhun mennessä täysin käsikesyjä, jotta voisin osallistuttaa ne Haapajärvelle näyttelyyn, jossa on harvinaista kyllä myös okahiirille virallinen luokka. Rekisteröidäkin nämä ennen sitä kyllä täytyy. Onneksi kesytys ei tunnu ylivoimaiselta urakalta, sillä pojat eivät olleetkaan niin villejä kuin kuvittelin. Antoivat erittäin nätisti nostaa itsensä kuljetusboksista dunaan, ja dunassakin tulevat kurkottelemaan etutassut käden päällä eivätkä väistä kädenliikkeitä. Oikein mukavilta ja kilteiltä vaikuttavat.

Riipparia tutkittiin kovasti, mutta sisään ei vielä kukaan uskaltautunut.

Munakennon palasen oli tarkoitus olla koroke, jolta juominen onnistuu vaivattomammin, mutta se oli nähtävästi liian kaukana reunasta ja matala, joten siirsin kuvan oton jälkeen lähemmäs ja käänsin toisin päin, jolloin on korkeampi.

Poikien "piikit" eli selän okaat eivät ole niin hyvät ja runsaat kuin tulisi olla. Ne näyttävät vähän rasvaisilta ja se toivottavasti korjaantuu ruokavaliolla, jolloin näkee sitten paremmin, onko niissä muutakin puutetta vai saiko rasvaisuus vain näyttämään okaat huonommilta. Yhdellä aiemmalla okahiirelläni oli myös ostettaessa rasvaiset okaat ja se ainakin muuttui kauniimmaksi piikkien palautuessa sileiksi, rasvaisuus saa okaat harottamaan pörhölleen.